Vuodesta 1999
Suomen klavikordiseuran tarkoituksena on edistää klavikordikulttuuria Suomessa ja toimia yhdyssiteenä muusikoiden, soitinrakentajien ja harrastajien välillä järjestämällä konsertteja ja muita klavikorditapahtumia.
Maassamme on lähes sata klavikordia ja määrä kasvaa jatkuvasti. Vuodesta 1985 lähtien musiikin ammattilaiset ja harrastajat ovat rakentaneet niitä itse soitin- rakennuskursseilla Ruotsin Marholmenissa ja vuodesta 1994 lähtien myös Kuopiossa ja Vehmersalmen Tetrimäellä. Valikoimaan kuuluu myös useita koti- ja ulkomaisten rakentajien tekemiä soittimia.
Klavikordinsoiton opetusta annetaan nykyisin Sibelius-Akatemiassa sekä Helsingissä että Kuopiossa, jossa sitä on annettu Kuopion konservatoriossa jo 1980-luvun lopulta lähtien. Akatemian lisäksi opetusta on saatavissa myös Oulun konservatoriossa. Tavanomaisten sidottujen ja sitomattomien klavikordityyppien lisäksi Kuopiossa ja Helsingissä on myös useita sekä itsenäisiä että liitejalkiolla varustettuja pedaaliklavikordeja. Monet urkurit, cembalistit ja pianopedagogit ovat myös tutkineet klavikordin välityksellä vanhan musiikin esityskäytäntöjä
Suomen klavikordiseura on rekisteröity yhdistys. Jäsenet saavat seuran tiedotteet korvauksetta ja pääsevät seuran järjestämiin konsertteihin alennettuun hintaan. Suomen klavikordiseura on myös British Clavichord Societyn ja Boston Clavichord Societyn jäsen. Erityisen tiivistä yhteistyö on Sibelius-Akatemian ja Tukholman soitinmuseon kanssa. Seura on järjestänyt monipuolisia klavikordipäiviä v. 2000 Kuopiossa ja Helsingissä, 2003 Turussa, 2005 Jyväskylässä ja 2006 Oulussa. Huoltokurssi pidettin kesällä 2001 Kuopiossa jossa viime vuosina on Sibelius-Akatemian puitteissa pidetty viikon pituisia soittokursseja.
Jos jäsenyys kiinnostaa lähetä vapaamuotoinen jäsenhakemus seuran sihteerille osoitteella
jfornas(a)welho.com
0 kommenttia:
Lähetä kommentti